Autovakuutusasiantuntijat Ry
Autovakuutusasiantuntijat ry:n (AVA) tarkoituksena on kehittää liikenne- ja autovakuutuksia sekä korvauksia käsittelevien henkilöiden ammattitaitoa.

AVA järjestää ajankohtaisia seminaareja, joilla lisätään osallistujien tietämystä alan kehityksestä. Seminaarit toimivat myös hyvänä verkostoitumisen foorumina.
Vahinkoasioiden merkeissä syntyi myös ensimmäinen alan henkilöiden perustama järjestö, kun Vakuutusyhtiöiden Autovahinkotarkastajat r.y. (VATA) perustettiin 12.5.1954. Perustamisensa jälkeen VATA jatkoi jo ennen perustamista pidettyjen kuukausikokousten järjestämistä ja näihin osallistuivat myös useat autovakuutuspuolen esimiesasemassa olevat virkailijat. Näissä tilaisuuksissa, siis tavallaan VATA:n innoittamana, syntyi ajatus oman autovakuutusalan virkailijajärjestön perustamisesta.
Kevätseminaaria valmistellaan parhaillaan. Seminaarin alustava päivämäärä on keskiviikko 20.5.2026 / Itämerenkadun Auditorio
Seminaariaihetoiveita voi ilmoittaa…